SOS-Lapsikylä

Huostaanottojen määrä kasvaa Suomessa. Tällä hetkellä maassamme on yli 18 000 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta ja nuorta. Kaikkiaan lastensuojelun avunpiirissä on lähes
100 000 alle 18‑vuotiasta lasta ja nuorta.

Vuonna 1962 Suomeen perustetun SOS-Lapsikylän tavoitteena on, että jokainen lapsi saa kasvaa rakastavassa, turvallisessa ja arvostavassa perheessä. Tällä hetkellä Suomessa toimii kuusi lapsikylää. Lähivuosina Suomeen valmistuu vielä kolme uutta, integroitua lapsikylää. Niistä yksi tulee Espoon Niittykumpuun, jonne Tapiolan lapsikylän toiminta siirtyy. Kaksi muuta uutta kylää tulee Vantaalle ja Kuopioon. ”Olemme iloisia, että Stadium tukee uusien kyliemme rakentumista samanaikaisesti kun he innostavat henkilöstönsä voimin lapsia ja nuoria kylissämme liikkumaan yhdessä”, sanoo varainhankintapäällikkö Kei Heikkilä SOS-Lapsikylästä.

Stadium on toiminut Suomessa 15 vuotta ja kasvanut vakaasti näiden vuosien ajan. Olemme ylpeitä asemastamme ja haluamme kannustaa lapsia aktiiviseen elämään. Olemmekin päättäneet solmia sopimuksen SOS-Lapsikylän kanssa ja näin tukea uusien lapsikylien rakentamista ja edistää kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien perheiden ja lasten aktiivisuutta. Osana yhteistyötä myymme kaikissa myymälöissämme SOS-vesipulloja, joiden toivomme auttavan kolmen uuden lapsikylän rakentamisessa vuonna 2017.

”Lasten ja lapsiperheiden auttamiseen keskittyvä SOS-Lapsikylä oli meille luonnollinen valinta. Kun tuemme eri puolilla Suomea toimivia lapsikyliä ja uusien, modernien toimipisteiden rakentamista, annamme kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville lapsille mahdollisuuden koulutukseen, tukeen ja aktiiviseen elämään.”

Marcus Grapne
Sustainability Manager, Stadium



Lapsikylät antavat toivoa
Stadium on vuodesta 2015 lähtien tukenut SOS-lapsikylätoimintaa Bangladeshissa. Tuen tarkoitus on luoda tulevaisuus alueen lapsille ja nuorille.

Vuodesta 2015 lähtien Stadium on lahjoittanut pienen oranssin vesipullon myyntituloista 0,50 euroa Chittagongin SOS-lapsikylälle Bangladeshissa. Bangladeshin valinta oli luonnollinen, sillä se on yksi maista, joissa monia Stadiumin tuotteita valmistetaan.

– Avustamalla SOS-lapsikylää Chittagongissa olemme mahdollistamassa lasten koulutusta ja päivähoitoa ja annamme myös jotain takaisin yhdelle tuotantomaistamme, Stadiumin Sustainability Manager Marcus Grapne sanoo.

Paremman tulevaisuuden puolesta
Bangladeshissa on noin 150 miljoonaa asukasta alueella, joka vastaa alle kolmasosaa Ruotsin pinta-alasta. Chittagong sijaitsee joen suistossa, jossa on usein monsuunisateita, pyörremyrskyjä, hyökyaaltoja ja tulvia. Chittagongin lapsikylä rakennettiin vuonna 1989 kolme vuotta sen jälkeen, kun hyökyaaltokatastrofi oli vienyt 50 000 ihmisen hengen ja tehnyt tuhansista lapsista kodittomia.

– Stadiumin ja Stadiumin asiakkaiden ansiosta olemme pystyneet antamaan Bangladeshissa yli 1 500 lapselle ja nuorelle perheineen mahdollisuuden parempaan elämään. Se ei olisi ollut mahdollista ilman teitä, Ruotsin SOS-lapsikyläjärjestön asiakasvastaava Catarina Berg sanoo.

Tuki Chittagongille koostuu kahdesta osasta. Varoilla rahoitetaan osittain lapsikylän toimintaa ja osittain perheitä tukevaa hanketta, josta Ruotsin SOS-lapsikyläjärjestö vastaa Chittagongissa. Lapsikylässä asuu lapsia, jotka ovat menettäneet molemmat vanhempansa, tulleet hylätyiksi tai joilla ei muista syistä ole muuta ulospääsyä. Lapsikylässä asuu 12 perhettä omissa taloissaan. Jokaisella perheellä on ”lapsikylä-äiti”, joka vastaa 7–9 lapsesta ja elää heidän kanssaan. Jos lapsilla on biologisia sisaruksia, he saavat asua samassa SOS-perheessä.

Monilla lapsilla on kuitenkin elossa olevat vanhemmat, jotka haluaisivat, mutta eivät pysty huolehtimaan lapsistaan hyvin. Silloin koko perhe voi saada tukea perheiden tukemisen ohjelmasta. Tuki mukautetaan jokaiselle perheelle. Tuki voi olla ruokapaketteja, koulumateriaaleja, vanhempien koulutusta tai taloudellista tukea sellaisten välineiden hankkimiseen, joita vanhemmat tarvitsevat voidakseen elättää itsensä.

Tuella on iso merkitys
Vuodenvaihteessa 2015–2016 yli 1 500 lasta ja aikuista noin 300 perheestä oli mukana Chittagongin SOS-lapsikylän perheitä tukevassa ohjelmassa alueella. Lapsikylässä Chittagongissa asuu 137 lasta 12 perhetalossa. Lapsikylän 52 teini-ikäistä ja nuorta aikuista asuu nuorisomajoituksessa, ja koulu tarjoaa koulutuksen 292 lapselle ja nuorelle.

Sabbir-poika on hieno esimerkki siitä, millaista tukea SOS-lapsikylä voi antaa. Kun Sabbirin isä kuoli, perhe jäi ilman tuloja. Silloin perhe sai tukea eri muodoissa, muun muassa apua koulunkäynnin jatkamiseen. Lahjakas ja energinen Sabbir valmistui koulusta korkeimmilla arvosanoilla. Nyt hän on pyrkinyt yliopistoon tullakseen insinööriksi.

– Jos emme olisi saaneet apua, olisin todennäköisesti elättänyt itseni tilapäistöillä tai myynyt tavaroita kadulla. Nyt minulla on mahdollisuus toteuttaa unelmani paremmasta tulevaisuudesta.


TIETOA KANSAINVÄLISESTÄ SOS-LAPSIKYLÄJÄRJESTÖSTÄ

  • SOS-lapsikyläjärjestö on auttanut kaikkein heikommassa asemassa olevia lapsia yli 60 vuoden ajan. Nykyisin järjestöllä on toimintaa yli 130 maassa.
  • Bangladeshissa on kuusi SOS-lapsikylää, joissa asuu lähes 900 lasta, viisi nuorisomajoituskeskusta noin 300 nuorelle ja nuorelle aikuiselle, neljä koulua 2 700 lapselle, neljä ammattikoulua, joissa on 400 paikkaa, ja viisi sosiaalikeskusta, jotka yhteensä tukevat lähes 8 000 lasta ja heidän vanhempiaan.