Kamppailulajit – lähitaistelusta trenditreeniksi
Kamppailu, potkiminen ja paini voi tuntua pelottavalta, kiistanalaiselta ja vaikealta. Kamppailulajit ovat kuitenkin viime vuosina kivunneet trendikkäimpien treenimuotojen joukkoon ja kumonneet täysin
maineensa suljettuna, epäilyttävänä ja testosteroninkatkuisena lajina.
maineensa suljettuna, epäilyttävänä ja testosteroninkatkuisena lajina.
Tukholman Östermalmilla sijaitsevan suuren kivitalon sisäpihalta kuuluu kumeita tömähdyksiä ja täydellä teholla pyörivän tuulettimen ääni. Kellarikerroksessa on yksi kaupungin trendikkäimmistä treenipaikoista, Kampsportslabbet. Se avautui vuonna 2012 ja tupa on ollut täysi siitä lähtien.
Kamppailulajeihin ja voimaharjoitteluun keskittyvät tunnit ovat niin suosittuja, että yritys etsii suurempia tiloja. Kampsportslabbet on yksi monista saleista ympäri maata, joilla treenaajat käyttävät kenkien ja käsipainojen sijasta nyrkkeilyhanskoja, käsisiteitä ja pistehanskoja.
Mutta mikä houkuttaa ihmisiä kamppailulajien pariin?
Fannie Redman, 31, on personal trainer, terveysvalmentaja ja ravintoneuvoja. Hän pyörittää Kampsportslabbetin toimintaa yhdessä perustajan ja sulhasensa Kevin Arroyon kanssa.
Fannie on myös Ruotsin mestari judossa, brasilialaisessa jujutsussa ja amatöörien vapaaottelussa sekä amatöörien vapaaottelun EM-kultamitalisti. Kaikki alkoi Nackan uimahallissa vuonna 1994.
– Olin 8-vuotias ja seisoin uimahallissa itkien. Äiti pakotti minut aloittamaan judon, koska pikkuveljenikin harrasti sitä, mutta itse vain katsoin sivusta. Hänen mielestään pystyin yhtä hyvin osallistumaan harjoituksiin. Olin ensin peloissani ja surullinen, mutta jo ensimmäisen kerran jälkeen olin innoissani enkä halunnut muuta tehdäkään. Fannie harjoitteli pelkästään judoa 20-vuotiaaksi asti.
– Rakastan kamppailua. Toisen ihmisen päihittäminen on huikean hienoa.
Hän alkoi kilpailla jo muutaman vuoden treenaamisen jälkeen.
– Alkuun olin todella hermostunut ja sain tehdä paljon töitä voittaakseni pelkoni. Nykyään rakastan kilpailemista ja olen todella innoissani kaikista kilpailuista.
Fannie kuvailee myös kamppailulajimaailman yhteishenkeä.
– Kamppailulajit ovat yksilölajeja, mutta samalla omasta seurasta tulee joukkue, jonka kaikki jäsenet tukevat toisiaan. Tarvitsemme myös toisiamme suorituksiemme parantamiseen. Yksinään treenaamalla ei kehity.
10 vuotta sitten Fannien sulhanen Kevin Arroyo sai headhunterin kautta työn prinssi Danielin (toim. huom. ennen prinssiksi tuloa) Balance-kuntosalilla taistelulajien opettajana. Ehkä prinssillä on hyvä näppituntuma tuleviin trendilajeihin, sillä kamppailulajien suosio on vain kasvanut siitä lähtien.
Fannie arvelee kamppailulajien suosion johtuvan siitä, että ne ovat todella intensiivistä treeniä ja että yhä useammat harjoittelevat niitä vakavasti.
– Ne ovat todella hyvää harjoittelua kuntoilumielessä ja yhä useammat ovat huomanneet tämän viime vuosina. Muutamia vuosia sitten monet kävivät tunneilla kuntokeskuksissa, kuten SATSin boxercise-tunneilla, mutta se ei ollut vakavasti otettavaa harjoittelua. Usein ohjaajat eivät osanneet edes lyödä kunnolla. Nyt monet haluavat harjoitella kamppailulajeja tosissaan ja oppia ammattilaisilta. Me täällä Kampsportslabbetissa haluamme opettaa taistelulajeja oikein. Treenimme ei siis ole pelkkää seisomista ja tarkoituksetonta ilman huitomista ilman kummempaa tekniikkaa. Kaikilla ohjaajillamme on tausta kamppailulajeissa: vähintään SM-kultaa omassa lajissaan. Tunneilla on aina korkeintaan 12 osanottajaa, jotta ohjaajat ehtivät varmistaa kaikkien osaavan tekniikan ja antaa vinkkejä.
Nykyään Fannie harjoittelee erilaisia taistelulajeja. Tähtäimessään hänellä on amatöörien vapaaottelun maailmanmestaruuskisat Bahrainissa marraskuussa.
– En todella tiedä miten se tulee sujumaan, mutta tavoitteeni on voitto! Pahin kilpailijani on bulgarialainen nainen, joka on voittanut paljon.
Amatöörien vapaaottelun maailmanmestaruuskisojen jälkeen Fannie aikoo nousta lajin ammattilaisluokkaan.
– Ohjaajani haluaisi, että siirtyisin jo nyt, mutta haluan ensin hoitaa MM-kisat pois alta. Siirryn sitten ammattilaiseksi ensi vuonna.
Testasimme!
– Kamppailulajeja harjoitellaan salilla suurella kumimatolla paljain varpain (mukavaa, kun ei tarvitse ottaa mukaan treenikenkiä!). Peilejä ei tarvita, ketään ei ole ulkopuolella spinningpyörien päällä ja tunnelma on aivan erilainen kuin millään ryhmäliikuntatunnilla, jolla olen koskaan ollut.
Muut osallistujat ovat eri-ikäisiä, eri tasoisia ja eri sukupuolta.
Tunti alkaa nyrkkeilylämmittelyllä. Pitelemme tennispalloa leuan ja solisluun välissä ja pomputamme toista tennispalloa lattiaan. Samaan aikaan pitäisi hyppiä pieniä hyppyjä koko vartalolla. Se on yllättävän kinkkistä ja pallot karkaavat minulta jatkuvasti.
Tunnelma on intensiivinen ja yritän parantaa suoritustani nopeasti, täällä ei nimittäin hassutella.
Lämmittelyn jälkeen jakaudumme pareihin. Toinen parista laittaa käteen nyrkkeilyhanskat ja toinen pistehanskat. Pitempään kamppailulajeja harrastaneet osanottajat tietävät rutiinit ja ovat käärineet kätensä jo ennakkoon käsisiteisiin vammojen ehkäisemiseksi (käsisiteet ovat sinänsä jo syy aloittaa kamppailulajiharrastus, ne näyttävät eittämättä kovilta!).
Tunnin aikana käy selväksi, miten tärkeää oikea tekniikka on. Ohjaaja opastaa jokaista yksittäin ja kommentoi asentoa ja lyöntejä. ”Napa sisään, olkapäät eteen, suora lyönti!”
Haluan pysyä ryhdikkäänä, joten tapaan korjata selän asentoa vähän väliä. Täällä se lentää romukoppaan. Kevin ohjeistaa minua: ”Kuvittele, että sinulla on todella huono ryhti ja vedä samaan aikaan napaa sisään – noin, nyt rupeaa näyttämään joltain!”
Unohdan oman väsymykseni, kun keskityn jatkuvasti tekniikkaan. Lyöntiyhdistelmät täytyy pitää mielessä koko ajan.
Lyö, kumarru, koukku, lyö, kumarru, koukku, lyö, kumarru, koukku!
Keskityn täysillä koko tunnin, muuten saisin iskun kasvoihin tai löisin treenipariani. Sen ansiosta kaikki muu unohtuu.
Mielessä eivät pyöri työstressi, kellonaika tai mikään muukaan. Se on erikoinen tapa rentoutua, mutta se toimii oikeasti.
Kun tunti vaikuttaisi olevan lopuillaan ja olen jo puolivälissä ulos matkalla erittäin tarpeelliseen suihkuun, Kevin sanoo:
”Luulitko, että tämä päättyi jo?”
Öh… Ilmeisesti ei!
Nyt alkaa lihaskunto-osuus. Puoli tuntia kestävän intensiivisen circuit-treenin jälkeen jalkani lähes pettävät alta.
Päiviä treenin jälkeen selkäni, jalkani ja hartiani lihakset ovat todella kipeät.
Mutta menisinkö uudestaan? Ehdottomasti. Se oli hauskaa, intensiivistä sekä henkisesti rentouttavaa.
/ Toimittaja, Carin Roeraade.
Kamppailulajeihin ja voimaharjoitteluun keskittyvät tunnit ovat niin suosittuja, että yritys etsii suurempia tiloja. Kampsportslabbet on yksi monista saleista ympäri maata, joilla treenaajat käyttävät kenkien ja käsipainojen sijasta nyrkkeilyhanskoja, käsisiteitä ja pistehanskoja.
Mutta mikä houkuttaa ihmisiä kamppailulajien pariin?
Fannie Redman, 31, on personal trainer, terveysvalmentaja ja ravintoneuvoja. Hän pyörittää Kampsportslabbetin toimintaa yhdessä perustajan ja sulhasensa Kevin Arroyon kanssa.
Fannie on myös Ruotsin mestari judossa, brasilialaisessa jujutsussa ja amatöörien vapaaottelussa sekä amatöörien vapaaottelun EM-kultamitalisti. Kaikki alkoi Nackan uimahallissa vuonna 1994.
– Olin 8-vuotias ja seisoin uimahallissa itkien. Äiti pakotti minut aloittamaan judon, koska pikkuveljenikin harrasti sitä, mutta itse vain katsoin sivusta. Hänen mielestään pystyin yhtä hyvin osallistumaan harjoituksiin. Olin ensin peloissani ja surullinen, mutta jo ensimmäisen kerran jälkeen olin innoissani enkä halunnut muuta tehdäkään. Fannie harjoitteli pelkästään judoa 20-vuotiaaksi asti.
– Rakastan kamppailua. Toisen ihmisen päihittäminen on huikean hienoa.
Hän alkoi kilpailla jo muutaman vuoden treenaamisen jälkeen.
– Alkuun olin todella hermostunut ja sain tehdä paljon töitä voittaakseni pelkoni. Nykyään rakastan kilpailemista ja olen todella innoissani kaikista kilpailuista.
Fannie kuvailee myös kamppailulajimaailman yhteishenkeä.
– Kamppailulajit ovat yksilölajeja, mutta samalla omasta seurasta tulee joukkue, jonka kaikki jäsenet tukevat toisiaan. Tarvitsemme myös toisiamme suorituksiemme parantamiseen. Yksinään treenaamalla ei kehity.
10 vuotta sitten Fannien sulhanen Kevin Arroyo sai headhunterin kautta työn prinssi Danielin (toim. huom. ennen prinssiksi tuloa) Balance-kuntosalilla taistelulajien opettajana. Ehkä prinssillä on hyvä näppituntuma tuleviin trendilajeihin, sillä kamppailulajien suosio on vain kasvanut siitä lähtien.
Fannie arvelee kamppailulajien suosion johtuvan siitä, että ne ovat todella intensiivistä treeniä ja että yhä useammat harjoittelevat niitä vakavasti.
– Ne ovat todella hyvää harjoittelua kuntoilumielessä ja yhä useammat ovat huomanneet tämän viime vuosina. Muutamia vuosia sitten monet kävivät tunneilla kuntokeskuksissa, kuten SATSin boxercise-tunneilla, mutta se ei ollut vakavasti otettavaa harjoittelua. Usein ohjaajat eivät osanneet edes lyödä kunnolla. Nyt monet haluavat harjoitella kamppailulajeja tosissaan ja oppia ammattilaisilta. Me täällä Kampsportslabbetissa haluamme opettaa taistelulajeja oikein. Treenimme ei siis ole pelkkää seisomista ja tarkoituksetonta ilman huitomista ilman kummempaa tekniikkaa. Kaikilla ohjaajillamme on tausta kamppailulajeissa: vähintään SM-kultaa omassa lajissaan. Tunneilla on aina korkeintaan 12 osanottajaa, jotta ohjaajat ehtivät varmistaa kaikkien osaavan tekniikan ja antaa vinkkejä.
Nykyään Fannie harjoittelee erilaisia taistelulajeja. Tähtäimessään hänellä on amatöörien vapaaottelun maailmanmestaruuskisat Bahrainissa marraskuussa.
– En todella tiedä miten se tulee sujumaan, mutta tavoitteeni on voitto! Pahin kilpailijani on bulgarialainen nainen, joka on voittanut paljon.
Amatöörien vapaaottelun maailmanmestaruuskisojen jälkeen Fannie aikoo nousta lajin ammattilaisluokkaan.
– Ohjaajani haluaisi, että siirtyisin jo nyt, mutta haluan ensin hoitaa MM-kisat pois alta. Siirryn sitten ammattilaiseksi ensi vuonna.
Testasimme!
– Kamppailulajeja harjoitellaan salilla suurella kumimatolla paljain varpain (mukavaa, kun ei tarvitse ottaa mukaan treenikenkiä!). Peilejä ei tarvita, ketään ei ole ulkopuolella spinningpyörien päällä ja tunnelma on aivan erilainen kuin millään ryhmäliikuntatunnilla, jolla olen koskaan ollut.
Muut osallistujat ovat eri-ikäisiä, eri tasoisia ja eri sukupuolta.
Tunti alkaa nyrkkeilylämmittelyllä. Pitelemme tennispalloa leuan ja solisluun välissä ja pomputamme toista tennispalloa lattiaan. Samaan aikaan pitäisi hyppiä pieniä hyppyjä koko vartalolla. Se on yllättävän kinkkistä ja pallot karkaavat minulta jatkuvasti.
Tunnelma on intensiivinen ja yritän parantaa suoritustani nopeasti, täällä ei nimittäin hassutella.
Lämmittelyn jälkeen jakaudumme pareihin. Toinen parista laittaa käteen nyrkkeilyhanskat ja toinen pistehanskat. Pitempään kamppailulajeja harrastaneet osanottajat tietävät rutiinit ja ovat käärineet kätensä jo ennakkoon käsisiteisiin vammojen ehkäisemiseksi (käsisiteet ovat sinänsä jo syy aloittaa kamppailulajiharrastus, ne näyttävät eittämättä kovilta!).
Tunnin aikana käy selväksi, miten tärkeää oikea tekniikka on. Ohjaaja opastaa jokaista yksittäin ja kommentoi asentoa ja lyöntejä. ”Napa sisään, olkapäät eteen, suora lyönti!”
Haluan pysyä ryhdikkäänä, joten tapaan korjata selän asentoa vähän väliä. Täällä se lentää romukoppaan. Kevin ohjeistaa minua: ”Kuvittele, että sinulla on todella huono ryhti ja vedä samaan aikaan napaa sisään – noin, nyt rupeaa näyttämään joltain!”
Unohdan oman väsymykseni, kun keskityn jatkuvasti tekniikkaan. Lyöntiyhdistelmät täytyy pitää mielessä koko ajan.
Lyö, kumarru, koukku, lyö, kumarru, koukku, lyö, kumarru, koukku!
Keskityn täysillä koko tunnin, muuten saisin iskun kasvoihin tai löisin treenipariani. Sen ansiosta kaikki muu unohtuu.
Mielessä eivät pyöri työstressi, kellonaika tai mikään muukaan. Se on erikoinen tapa rentoutua, mutta se toimii oikeasti.
Kun tunti vaikuttaisi olevan lopuillaan ja olen jo puolivälissä ulos matkalla erittäin tarpeelliseen suihkuun, Kevin sanoo:
”Luulitko, että tämä päättyi jo?”
Öh… Ilmeisesti ei!
Nyt alkaa lihaskunto-osuus. Puoli tuntia kestävän intensiivisen circuit-treenin jälkeen jalkani lähes pettävät alta.
Päiviä treenin jälkeen selkäni, jalkani ja hartiani lihakset ovat todella kipeät.
Mutta menisinkö uudestaan? Ehdottomasti. Se oli hauskaa, intensiivistä sekä henkisesti rentouttavaa.
/ Toimittaja, Carin Roeraade.