Part of Stadium Group

Käytetyistä vaatteista tulee taas uudenveroisia

Stadium tekee aktiivisesti töitä kierrättääkseen käytetyt treenivaatteesi. Sitten kun jalkapalloharjoituksissa käytettävät kartiot valmistetaan käytetyistä vaatteista, olemme päässeet pitkälle ympäristöystävällisessä tekstiilikierrätyksessä.
Länsimaissa kulutetaan valtavia määriä tekstiilejä. Pelkästään Ruotsissa kulutetaan 130 miljoonaa kiloa vaatteita ja kodintekstiilejä vuodessa, eli 14 kiloa per henkilö. Vaatteita heitetään tuhottoman paljon roskiin käytön jälkeen.

Ympäristön kannalta paras vaihtoehto on käyttää vaatteita niin pitkään kuin mahdollista, jonka jälkeen ne voi lahjoittaa enemmän tarvitseville tai kierrättää. Vanhat urheiluvaatteet ja kengät voi jättää esimerkiksi Stadiumin kierrätyslaatikoihin – Re:Activate.

Innovatiivista yhteistyötä
On olemassa tekstiilien kierrätyskeskus, jossa tutkijat hyödyntävät tulevaisuuden tekniikkaa ja kehittelevät kestäviä, älykkäitä ja tehokkaita tapoja pois heitetyistä tekstiileistä huolehtimiseen. Stadium on yksi Swerea IVF:n vetämän projektin omistautuneimmista yrityksistä. Uusien tuotteiden luominen kierrätetyistä tekstiileistä on Swerea IVF:n erikoisalaa.

– Kehittelemme parhaillaan lankoja, jotka sisältävät kierrätettyä polyesteriä Stadiumilta saamistamme jalkapallopaidoista. Tutkimme myös mahdollisuutta luoda hankalimmin työstettävästä polyesteristä materiaalia, jota ei ole kudottu. Voin esimerkiksi kuvitella, miten kierrätetyistä vaatteista voitaisiin valmistaa jalkapallokenkiä, Swerea IVF:n vanhempi tutkija Erik Perzon sanoo.

Alalla tapahtuu nyt monia jännittäviä asioita.

– Kaikki tekstiilit kuluvat loppuun jossain vaiheessa, mutta meidän pitäisi pyrkiä aina kierrättämään ne ja valmistamaan niistä uusia tuotteita. On järkevämpää käyttää ja muokata olemassa olevaa raakamateriaalia kuin valmistaa kokonaan uutta materiaalia. Se vähentää ympäristöön kohdistuvaa kuormitusta. Tutkimme, miten kierrätetyistä tekstiileistä voidaan valmistaa uusia tekstiilejä, muovia, komposiittituotteita tai kutomatonta materiaalia.

Kyseessä ovat sekä mekaaniset että kemikaaliset kierrätystekniikat, vaikka ketju on pitkä.

– Miten keräämme ja lajittelemme materiaalin? Miten käsittelemme kemikaaleja? Miten tieto kulkee valmistajan, jälleenmyyjän, kuluttajan ja kierrättäjän välillä? Se on monimutkainen prosessi, jossa kaikkien osapuolten on tuettava toisiaan, Erik sanoo.

Palkittua tekniikkaa
Swerea IVF palkittiin tänä keväänä Global Change Award -palkinnolla. Kilpailussa oli 2 600 osallistujaa 150 maasta. Tutkimusryhmä sai palkinnon kehittämästään uudesta kemiallisesta polyesterin kierrätystekniikasta. Palkinto jaetaan viidelle kiertotalouteen ja kestävään kehitykseen liittyvälle keksinnölle.

Sustainability Managerin Catrine Marchallin mukaan Stadium pyrkii tuotekehityksen ja tuotannon osalta kohti kiertotalouteen keskittyvää mallia. Useilla eri alueilla tehdään jatkuvaa muutos- ja kehitystyötä:

– Teemme kovasti töitä sen eteen, että tuotteemme olisivat pitkäikäisempiä ja tarjoaisivat enemmän kierrätysmahdollisuuksia. Jotkut valikoimamme osat ovat haastavia, sillä treenivaatteista tulee yleensä hikisiä ja kuluneita. Haluamme todella löytää ratkaisuja lyhytikäisempien vaatteiden kehittämiseen. Pyrimme löytämään ratkaisuja kestävämpään tuotantoon ja kuluttamiseen, joten käytämme paljon aikaa vanhojen tekstiilien muuttamiseksi uusiin.

Stadiumin visioita kierrätyksestä
– Visiomme on aktivoida maailmaa, sillä haluamme edistää kestävämpää maailmaa. Myymälöissämme on Re:activate-keräyspisteitä. Tavoitteena on muuttaa käyttökelvottomat vaatteet uusien vaatteiden raakamateriaaliksi. Olemme juuri aloittaneet työn YK:n vuoden 2030 tavoitteiden saavuttamiseksi ja integ-roimme ne liiketoimintamalliimme. Sen myötä voimme ottaa uusia askelia ja saavuttaa aiemmin asetetut tavoitteet. Kiertoprosessi on hyvin tärkeä asia koko tekstiilialalle, Catrine sanoo.
Tietoa: 
Tekstiilikierrätys
Tekstiilikierrätys jaetaan yleensä mekaaniseen ja kemialliseen kierrätykseen. Näillä prosesseilla on erilaiset edellytykset ja niistä syntyy erilaisia materiaaleja. Jotkut materiaalit voidaan kierrättää mekaanisesti uusiksi vaatteiksi, kun taas toisia voidaan käyt­tää vahvistemateriaaleina. Muita materiaaleja voidaan kierrättää kemiallisesti korkealaatuiseksi kuiduksi, joka on yhtä arvokasta kuin uusi materiaali. Joissain tapauksissa tekstiilien polttaminen on tehokkain ja paras ratkaisu.
Lähde: Swerea IVF
Tietoa: 
Tekstiilikierrätys
Tekstiilikierrätys jaetaan yleensä mekaaniseen ja kemialliseen kierrätykseen. Näillä prosesseilla on erilaiset edellytykset ja niistä syntyy erilaisia materiaaleja. Jotkut materiaalit voidaan kierrättää mekaanisesti uusiksi vaatteiksi, kun taas toisia voidaan käyt­tää vahvistemateriaaleina. Muita materiaaleja voidaan kierrättää kemiallisesti korkealaatuiseksi kuiduksi, joka on yhtä arvokasta kuin uusi materiaali. Joissain tapauksissa tekstiilien polttaminen on tehokkain ja paras ratkaisu.
Lähde: Swerea IVF