USWE – harrastusprojektista maailmanlaajuisesti uniikeiksi juomarepuiksi

Hanke, joka alkoi kaveriporukan harrastuksena omien urheilusuoritusten parantamiseksi, on nyt vienyt yrityksen juomareppuja noin 40 maahan ympäri maailman. Tänä talvena ruotsalaisyhtiö USWE tuo markkinoille ainutlaatuisen Nordic-talvirepun, joka perustuu avaruuspukuteknologiaan.

Elettiin vuotta 2006, kun kaveriporukka ajoi motocrossia ja enduroa ja sai ajatuksen omien juomareppujen valmistamisesta välttyäkseen käyttämästä perinteisiä reppuja, jotka pomppivat selässä ajon aikana. Sana kaverusten repuista levisi pian ystävien keskuuteen, ja yhä useammat alkoivat kysellä reppujen perään.

– Emme tienneet mitään muotoilusta, ompelukoneista tai oikeastaan mistään muustakaan. Mutta ajattelimme, että hyvänen aika, miten vaikeaa se voi olla? Kuulosta hullulta, eikä kaikki tietenkään ollut niin yksinkertaista kuin kuvittelimme. Saimme aloittaa kaiken nollasta, USWEn perustaja ja markkinointijohtaja Karl-Johan Engdahl sanoo.

Vuonna 2007 kaverukset perustivat USWE-yhtiön ja alkoivat myydä tuotteitaan ystäväpiirin ulkopuolelle, ja sitten alkoi tapahtua. Nykyisin yritys valmistaa juomareppuja moottoriurheiluun ja myös muihin kuntoilulajeihin, kuten juoksuun, maastopyöräilyyn ja lasketteluun.

– Olemme saaneet mahdollisuuden tehdä oikeasti sitä, mikä oli kerran harrastus. Se on merkinnyt erittäin paljon. Olemme päässeet hyvän matkaa eteenpäin, mutta tietysti matkaa on vielä jäljellä.

”Siksi on itsestään selvää, että kaikki panostetut tunnit ovat jokaisen minuutin arvoisia”

Nyt 12 vuotta USWEn perustamisen jälkeen kaikki tuotekehityksestä ja myynnistä markkinointiin tehdään toimistolla Malmön ulkopuolella. Kaiken aloittaminen nollasta ja matkan varrella oppiminen ei ole kuitenkaan ollut aina helppoa. Engdahlin mukaan vaikeinta on ollut kaikkien eteen tulleiden opetusten kohtaaminen.

– Esimerkiksi väärät toimitukset tehtaalta ja markkinoiden virhearviointi, jonka seurauksena on menetetty paljon rahaa. Kaikki sellainen on ollut erityisen työlästä. Hauskaa on puolestaan ollut se, että on saanut tehdä urheiluun liittyvää työtä yhdessä tutuiksi tulleiden urheilijoiden ja moninkertaisten maailmanmestareiden kanssa. Samalla saa myös tavata loppukuluttajia, jotka kertovat kokemuksiaan tuotteistamme. Siksi on itsestään selvää, että kaikki panostetut tunnit ovat jokaisen minuutin arvoisia.

Yksi tekijä USWEn juomareppujen suosioon urheilijoiden keskuudessa on ainutlaatuinen neljän pisteen kantohihnajärjestelmä, joka on täysin pomppimaton.

– Reppumme on kehitetty ja suunniteltu suunnilleen kuin laskuvarjo. Reppu istuu erittäin napakasti ja on ristissä rinnan päällä, jolloin paino jakautuu täydellisesti selässä. Lisäksi olemme käyttäneet joustavaa materiaalia, joka saa repun mukautumaan liikkeisiin sykkeen noustessa ja rintakehän laajentuessa. Istuvuus ja joustavuus ovat tuotteidemme ainutlaatuisia ominaisuuksia.

Talvikaudella 2019–2020 USWE tuo markkinoille Nordic-talvirepun, joka kestää jopa 26 asteen pakkasta. Repusta on saatavana kaksi kokoa neljän ja kymmenen litran säilytyskapasiteetilla. Molemmissa on kahden litran nestesäiliö.


Nordic-malli tulee myyntiin 10. tammikuuta Stadiumilla. Kuva: USWE.

– Perinteisesti talvirepuissa on eristetty sukka juomaletkun ja suukappaleen päällä. Ongelma on, ettei mikään tuote kestä yli kymmentä pakkasastetta jäätymättä. Teimme kotiläksymme Nordic-mallia kehitettäessä. Avaruuspuvuista peräisin oleva teknologia suojaa sääolosuhteilta. Repussa on lähimpänä kehoa ohut verkkomateriaalikalvo, joka tekee kehosta suukappaletta ja letkua lämmittävän lähteen. Tekniikka on hyvin yksinkertainen, mutta kukaan muu ei ollut keksinyt sitä.

USWE on virallinen Vasaloppet-toimittaja ja mukana paikan päällä kilpailuissa maaliskuussa. Ladulla Nordic-reppu nähdään muun muassa ruotsalaisen Johan Olssonin selässä Nattvasan-kisassa sekä myös Gunde Svanin ja muun Preem-joukkueen käytössä Vasaloppetissa.

– Olemme mukana Vasaloppetissa kolmatta vuotta. Olemme osallistuneet kesällä pyöräilyn ja juoksun ja talvella hiihdon merkeissä. Nyt on ensimmäinen vuosi, jolloin uusi Nordic-mallimme on mukana. Myymme yhdessä Stadiumin kanssa juomareppuja paikan päällä sekä Sälenissä että Morassa. Morassa suunnitteilla on tapahtuma messualueella, jossa järjestetään kilpailuja, haastatteluja ja urheilijoiden nimikirjoitusten jakoa.


Moninkertainen olympia- ja MM-kultamitalisti Johan Olsson hiihtää Nattvasanin Nordic-reppu selässään. Kuva: USWE.

Miksi Vasaloppetille kannattaa valita juomareppu?
– Juomarepun iso etu on, että voit juoda hiihtäessäsi jopa tasatyönnön aikana. Monet juomareppua käyttäneet ovat kertoneet meille, että ensimmäisillä juomapisteillä on hyvin ahdasta ja paljon hiihtäjiä. Jättämällä väliin ensimmäisen tai kaksi ensimmäistä pistettä voi voittaa satoja sijoituksia ja aikaa, jolloin matka ei muodostu niin stressaavaksi.

Onko sinulla vinkkejä niille, jotka aikovat osallistua Vasaloppet 2020 -hiihtoon?
– Ehdottomasti tärkeintä on olla odottamatta juomista ja syömistä. Monesti voi luulla, että voi odottaa hieman, mutta riskinä on rajan työntäminen liian pitkälle. Silloin voi olla liian myöhäistä. Juominen ja syöminen kannattaa aloittaa heti alussa, Karl-Johan Engdahl sanoo.