Yhteiskuntavastuu

Yhteiskuntavastuu

Ison urheiluketjun rooli merkitsee nykyisin suurta vastuuta. Meidän pitää varmistaa, että tuotteemme valmistetaan ihmisoikeuksia kunnioittaen hyvissä työolosuhteissa ja ympäristöön jättämämme jälki on mahdollisimman pieni. Olemme urheiluketju, jonka missiona on auttaa maailmaa aktivoitumaan. Siksi olemme myös vastuussa siitä, että investoimme hankkeisiin, jotka inspiroivat ihmisiä elämään aktiivista ja terveellistä elämää.
Stadium Sports Camp

Me Stadiumilla pidämme tärkeänä lasten ja nuorten liikkumista. Lisäksi meidän mielestämme liikkuminen saa olla hauskaa. Siksi perustimme vuonna 1995 Stadium Sports Camp -kesäleirin lapsille ja nuorille Norrköpingissä. Stadium Sports Camp on vuosien myötä kasvanut Ruotsin suurimmaksi urheiluleiriksi, mistä olemme uskomattoman ylpeitä.

Teimme kesällä 2015 uuden osallistujaennätyksen, kun yli 6 850 liikkuvaa lasta ja nuorta osallistui leirille. Heistä yli 350 oli stipendiaatteja – lapsia ja nuoria, joilla ei sosiaalisista tai taloudellisista syistä olisi ollut mahdollisuutta osallistua leirille. Stadium Sports Camp -leirillä on myös yhteistyössä Min Stora Dag -järjestön kanssa erityinen päiväryhmä, johon osallistuu sairaita lapsia Östergötlandin ja Umeå/Östersundin sairaaloista. Päiväleirillämme on ryhmiä esimerkiksi vammaisille, Downin syndroomaa sairastaville ja autistisille nuorille, joille leiri on upea elämys. Vuodesta 2013 lähtien olemme järjestäneet yhdessä paralympiaurheilija Jonas Jakobssonin kanssa ryhmän nuorille, joilla on liikuntavamma. Haluamme toivottaa kaikki tervetulleiksi leirille, taustasta tai mahdollisista vammoista riippumatta.

Stadium Sports Camp järjestetään yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen kanssa, ja noin 25 prosenttia liikevaihdosta palautuu suoraan takaisin seuroille. Vuosina 1995–2015 on jaettu lähes 50 miljoonaa kruunua urheiluseuroille, jotka ovat osallistuneet leirille. Lisäksi Stadium Sports Camp työllistää vuosittain yli 1 000 ohjaajaa.

Tuotepolitiikka

Stadiumin liikeidea on tarjota hyvillä toiminnoilla ja muotoilulla varustettuja laadukkaita urheilu- ja urheilumuotituotteita parhaaseen hintaan. Stadium on urheiluhenkinen yritys, jonka valikoima kuvastaa positiivista ja terveellistä elämänkatsomusta.

Stadium ei ota koskaan poliittista, uskonnollista, sosiaalista, etnistä, seksististä, rasistista, sotilaallista tai muulla tavalla syrjivää kantaa myymälöiden tai tuotteiden kautta. Valikoimamme ei ole koskaan tarkoitus loukata sellaisia ihmisiä, joilla on erilainen etninen, uskonnollinen tai poliittinen tausta. Jos joku tästä huolimatta pitää jotakin Stadiumin tuotetta loukkaavana, se on valitettavaa, koska se ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan yrityksen tarkoitus.